Siirry pääsisältöön
Meistä

Kaikkea paitsi tavanomaista

Avidly Design on palkittu luova digitaalinen toimisto, joka muotoilee brändeille menestystä ja kasvua. Osaamisemme kattaa kaiken strategiasta teknologiaan ja datasta designiin.

Kokemuksesta tiedämme, että yhdessä asiakkaidemme kanssa olemme yhtälön osia suurempi kokonaisuus

Siksi toimimme tiiviissä yhteistyössä asiakkaidemme kanssa, kuuntelemme tarkasti ja tuomme aktiivisesti uusia ideoita pöytään. Teemme töitä sen eteen, että kanssamme työskentely on sujuvaa, selkeää ja tuo asiakkaalle todellista lisäarvoa.

Faktoja

Muutama tieto Avidlysta

Toimintamme perustuu kestävän kehityksen, monimuotoisuuden, eettisyyden ja jatkuvan oppimisen periaatteisiin, joilla rakennamme yhdessä reilumpaa, kestävämpää ja inhimillisempää työelämää ja maailmaa.

Osa Avidly Groupia

Pääkonttorimme on Helsingissä. Sisaryhtiömme Avidly Hubspot Solutions mukaanlaskettuna avidlylaisia on yhteensä +350, 9 eri maassa

+32M€

Suomen kolmanneksi suurin markkinointitoimisto (2024)

6 Suomen kaupungissa

Toimistomme sijaitsevat Helsingissä, Turussa, Oulussa, Kotkassa, Lappeenrannassa sekä Jyväskylässä

AMIN-jäsen

Olemme osa kansainvälistä Advertising & Marketing Independent Network -verkostoa (60 toimistoa, 5500 henkeä, 27 maassa)

Studiot

Tervetuloa käymään, meillä on aina 
pannu kuumana

Tässä kohtaa usein kehotetaan olemaan rohkeasti yhteydessä, mutta ei siihen rohkeutta tarvita, vaan avointa mieltä. Olipa haasteesi sitten jo kristallin kirkas tai et yksinkertaisesti tiedä mitä pitäisi tehdä, niin ole yhteydessä ja katsotaan yhdessä miten voisimme olla avuksi.

Kaikki studiomme tavoittaa tarvittaessa arkisin klo 9-16 välillä numerosta +358 10 231 9000

Helsinki

Konepajankuja 1

Helsingin toimistomme sijaitsee historiaa huokuvalla, kovaa vauhtia kehittyvällä Vallilan Konepajan alueella.

Turku

Lemminkäisenkatu 14-18 A

Turun Avidly on luovuuden ja teknologian sulattamo, jossa uskalletaan katsoa perinteistä mainontaa pidemmälle.

Oulu

Hallituskatu 21

Oulun toimistomme löydät aivan kaupungin sydämestä, rautatieaseman ja Letkunpuiston puolivälistä.

Kotka

Kauppakatu 5

Kotkan toimipisteemme päivystää merikaupungin keskustan sydämessä. Kotkan tiimimme on kompakti ja tiivis, luoden kokoaan suurempaa vaikutusta rohkeasti ja tinkimättömästi.

Lappeenranta

Brahenkatu 4

Avidly Lappeenranta on muuttanut uuteen kotiin Brahenkadulle