Siirry pääsisältöön
Uusi muoto puurolle
Kinnusen Mylly on kolmannen sukupolven perheyritys Utajärveltä, Pohjois-Suomesta. Yrityksen juuret ovat syvällä suomalaisessa viljelyssä, myllyosaamisessa ja pitkäjänteisessä työssä viljelijöiden kanssa.
Lähtökohta

Uusi annospuurokonsepti kauppojen puurohyllyyn

Kinnusen Mylly halusi tuoda markkinoille uuden kuluttajabrändin ja tuotesarjan, jonka ytimessä on puhdas pohjoisen kaura. Tavoitteena ei ollut tuoda kauppojen puurohyllyyn vain uutta makuvaihtoehtoa, vaan miettiä koko annospuuron konseptia uudelleen tämän päivän kuluttajan näkökulmasta.

Tuotteen tuli olla hyvänmakuinen, terveellinen ja aidosti täyttävä. Samalla myös pakkauksen piti viestiä uudenlaisesta tavasta ajatella annospuuroa.

Näkemys

Keksimme puuron uudelleen

Annospuurojen pakkaukset noudattavat kategoriassa pitkälti samaa logiikkaa: yksittäiset annokset ovat yleensä pienissä, teepussin muotoisissa pakkauksissa, jotka myydään useamman annoksen laatikoissa.

Eedenissä lähtökohta käännettiin toisin päin. Yksi pakkaus on yksi kokonainen, täyttävä annos, joka toimii aamiaisena, lounaana tai välipalana.

Tätä ajatusta tukemaan Eedenille valittiin puurokategoriassa poikkeuksellinen pakkausformaatti, joka on kuluttajalle tuttu välipalapatukoista ja muista mukaan otettavista tuotteista. Tämä tekee uudenlaisesta tuotteesta helposti lähestyttävän ja auttaa näkemään puuron perinteisen aamiaisen lisäksi myös mukana kulkevana välipalana.

Pakkaus on helppo ottaa mukaan, avata ja kaataa. Samalla yksittäispakkaus tekee annoskoosta ymmärrettävän jo ennen puuron valmistamista: yksi pakkaus on yksi ateria.

Toteutus

Tunnistettava omaleimainen maailma

Pakkauksen muoto toimii yhdessä Eedenin visuaalisen ilmeen kanssa. Välipalapatukoista tuttu pakkausformaatti erottaa tuotteen jo rakenteellisesti puurohyllyn perinteisestä pakkausmaisemasta, ja voimakas visuaalisuus tekee erosta vielä selvemmän.

Pakkausdesign muodostaa hallitun ja yhtenäisen sarjan, jossa visuaalinen perusrakenne säilyy samana kaikissa mauissa. Maut erotetaan toisistaan omilla väreillään sekä taiteellisilla annoskuvilla, joissa Prisca Leclercin valmistamat puuroannokset yhdistyvät taiteilija Kreetta Järvenpään toteuttamiin, pohjoisen luontoa ilmentäviin kukka- ja kasviasetelmiin.

Näin yksittäisistä pakkauksista muodostuu tunnistettava sarja, jossa samaan aikaan näkyvät tuotteen käytännöllisyys, täyttävyys ja Eedenin omaleimainen maailma.

Pakkaus ei pyri näyttämään vain uudelta puurolta. Sen formaatti ehdottaa kuluttajalle kokonaan uutta tapaa käyttää tuotetta.

Tulokset

Pakkausformaatti osana brändiä

Eedenin lopputuloksena syntyi puurokategoriaan selvästi uudenlainen ja omaleimainen vaihtoehto. Sekä pakkauskonsepti, jossa tuotteen ominaisuudet, annoskoko, käyttötapa ja visuaalinen identiteetti tukevat samaa ajatusta.

Pakkausformaatista tuli keskeinen osa Eedenin tuoteideaa: yksi mukaan otettava pakkaus sisältää yhden täyttävän aterian ja tuo puuron luontevasti myös perinteisen aamiaishetken ulkopuolelle.

“Eeden ei syntynyt valmiina ideana, vaan tekemällä yhdessä. Luovat tekijät olivat mukana kehitystiimissä alusta asti, ja kokonaisuutta vietiin eteenpäin kuluttajia kuunnellen. Tuote ja brändi kehittyivät rinnakkain, ja asiakasymmärrys, design ja copy hyvässä vuoropuhelussa eri osaajien kesken. Avidly lähti avoimin mielin mukaan tähän tapaan tehdä – ja lopputulos on hieno.”

Marja-Riitta Kinnunen, markkinointijohtaja, Kinnusen Mylly Oy

Kannattaisiko poiketa?

Voimmeko ideoida teillekin vaikuttavan luovan kampanjan?

Ota yhteyttä

Lisää teoksiammeKaikki teokset