Siirry pääsisältöön
Luota itseesi – koulutusmarkkinointia epävarmuuden ajassa
Oulun ammattikorkeakoulu erottuu muiden korkeakoulujen tulevaisuuspuheesta nostamalla hakijamarkkinoinnin keskiöön epävarmuuden ja sen kanssa elämisestä. Yhteishakukampanjassa oamkilaisten oma epävarmuuden symboli Mökö sai aisaparikseen kampanjateemaan samaistuneen Pehmoainon.
Insight

Epävarmuuden tunteen normalisointi

Halusimme osoittaa nuorille ymmärtävämme heidän maailmaansa ja hyväksyvämme, että tulevaisuuteen ja siihen liittyviiin koulutusvalintohin saattaa liittyä epävarmuuden tunteita. Koska ihminen tuntee epävarmuutta merkityksellisten asioiden äärellä, kun taas yhdentekevä ei tunnu miltään.

Lähdimme Oamkin kanssa normalisoimaan epävarmuuden tunteeksi, joka kuuluu elämän merkittäviin päätöksiin. Samalla korostamme, ettei sen takia pidä jättää asioita tekemättä. Hakijamarkkinoinnin pääviesti, Luota itseesi – ja ylität epävarmuutesi, rohkaisee nuorta kohtaamaan epävarmuutensa, uskomaan itseensä ja jatkamaan kohti uutta.

Epävarmuudesta puhuminen ja sen olemassaolon myöntäminen tuovat koulutusmarkkinointiin uuden, inhimillisen ja samaistuttavan tason. Yleensä oppilaitokset puhuvat huomisen rakentamisesta ja tulevaisuuden työelämästä, harva osoittaa ymmärtävänsä – saati hyväksyvänsä – hakijan tunne-elämää koulutusvalintojen äärellä.

Kun hakijamarkkinoinnin teemaa validoitiin kyselyllä Oamkin 1. vuoden opiskelijoille, konsepti resonoi kohderyhmään vahvasti: jopa 94 % vastaajista joko samaistui täysin tai tunnisti tunnetilan, josta kampanja puhuu.

Toteutus

Epävarmuudesta tehtiin hahmo

Oulun ammattikorkeakoulun hakijamarkkinoinnissa puhutaan ääneen epävarmuudesta ja sen kanssa elämisestä. Epävarmuudesta tehtiin konkreettinen hahmo, Mökö, josta tuli osa kaikkea Oamkin hakija- ja opiskelijamarkkinointia.

Karvainen ja nyrpeä Mökö näyttää epävarmuuden läsnäolon ja viestii, että epävarmuuden voi kohdata ja hyväksyä, mutta sen takia ei pidä jättää unelmia toteuttamatta.

Kampanja

Aisapariksi Pehmoaino

Yhteishakukampanjointiin 2025 Mökön aisapariksi ja epävarmuuden ylittämisen puolestapuhujaksi kiinnitettiin Pehmoaino, jonka erittäin sitoutuneessa fanikunnassa korostuvat 18–24-vuotiaat.

Oululaislähtöinen Pehmoaino samaistui Oamkin kampanjakonseptin teemaan. Hän on kertonut julkisuudessa kärsineensä voimakkaasta esiintymisjännityksestä ja kokevansa edelleen epävarmuutta artistina. Toisaalta hän on saanut voimaa epävarmuutensa ylittämisestä.

Kampanjoinnin master-sisällöksi Pehmoaino kirjoitti oodin epävarmuuden kanssa elämisestä ja sen ylittämisestä. Hän esiintyi Mökön kanssa kampanjamateriaaleissa ja puhui nuorille oodin teemoista keskustelutilaisuudessa.

Oodi sinulle

Epävarmuus ei osaa kuvailla ihmistä. Se ei tiedä mitä tiedät, miltä näytät, mitä osaat, mitä muut ajattelee, ja kuka olet. Epävarmuus on valehteleva mielikuvitus, äänekästä puheen sorinaa, joka ei osaa kuvailla ihmistä.​​

Välillä se saattaa mut lavalle, jää verhojen taa katsomaan ja koittaa omia tilanteen. Se antaa virhearvioita kyvyistä ja kuiskaa rumia sanoja. Se yrittää laulaa mun laulua.​​

Epävarmuus haluaa tulla huomatuksi, vaikka sitä ei voi nähdä. Sitä voi kuitenkin ottaa kädestä kiinni, määrätä tahdin ja ohjata päätöksistä sivuun. Jos se silti pääse mukaan, se ei osaa kuvailla ihmistä, ei minua, eikä sinua.​​

Älä usko epävarmuutta, luota sinuun, luota itseesi.​​

– Pehmoaino

Tulokset

Nuoret kokivat, että vihdoin joku ymmärtää

Tulokset puhuvat puolestaan.

Kampanjan myötä syntyi merkityksellinen yhteistyö, joka ylsi somealustoilta kasvokkaisiin kontakteihin asti, ja osoitti nuorille, että tässä epävarmuuksien ajassa ja maailmassa joku osaa ottaa kädestä kiinni ja rohkaista jatkamaan kohti unelmia.

Nuoret kokivat, että vihdoin joku ymmärtää. Ja yhteishaussa – tulevaisuuden tärkeän valinnan hetkellä – nuoret kääntyivät sen puoleen, joka osaa tarttua kädestä kiinni ja rohkaista jatkamaan kohti unelmia ympärillä vellovista epävarmuuden tunteista huolimatta.

Kampanja vaikutti nuorten mielikuviin Oamkista ja nosti yhteishaussa Oamkin hakijamäärää samaan aikaan, kun koko Suomessa hakijamäärä laski.

Oppilaitosten on helppoa ja loogista puhua tulevaisuudesta, mutta vaikeampi myöntää, että valinnan hetkellä nuorta jännittää. Me olemme tunnistaneet nuorten epävarmuuden koulutusvalintojen äärellä ja puhuneet siitä pitkään eri tavoin.

Avidly vei epävarmuuspuheen konseptiksi asti ja loi sen ilmenemismuodoksi Mökön. Konsepti validoitiin omilla opiskelijoillamme ennen julkaisua ja vastaanotto antoi meille varmuuden edetä täysillä.

Kun konsepti vietiin vaikuttajayhteistyöhön, Pehmoainon saaminen mukaan oli iso asia. Yhteistyöstä tuli aito, koska hänen oma kokemuksensa kytkeytyi konseptin ytimeen ja lisäsi entisestään sen uskottavuutta nuorten silmissä.

Mökö on jäänyt elämään. Se on nyt kiinteä osa opiskelijaviestintäämme ja antaa meille mahdollisuuden puhua epävarmuudesta moniulotteisemmin kuin aiemmin. Tulokset markkinassa, jossa hakijamäärä yleisesti vähenee, puhuvat puolestaan.

Kannattaisiko poiketa?

Voimmeko ideoida teillekin iskevän ja poikkeavan kampanjan?

Ota yhteyttä

Lisää teoksiammeKaikki teokset